BETTER ME-BRUNSSI 29.2.2020

 

Better me-brunssi on tapahtuma, jollaista me itse kaivattiin. Rento hyvinvointitapahtuma, jossa ei tarvitse miettiä ketään tai mitään muuta kuin meneillään olevaa hetkeä. Miltä tuntuu, miltä tuoksuu ja mitähän minä haluaisin syödä seuraavaksi.

Kokosimme päivän täyteen mielekästä tekemistä, hyvinvointia edistäviä teemoja ja oman alansa ykkösiä johdattamaan kunkin osa-alueensa saloihin.

TÄYDELLINEN BREIKKI ARJESTA LUVASSA!

Susanna tulee starttaamaan meidän päivän lempeällä joogalla. Hän on kouluttautunut joogaopettajaksi asuessaan Tansaniassa. Joogaa varten sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta joogasta.

Ravitsevan Smoothie o’clockin jälkeen on vuorossa minun luotsaama kukkaworkshop. Tuon tullessani workshopiin tuulahduksen huumavia tuoksuja ja käsillä tekemisen iloa. Sidomme ihanan kevätkimpun, jonka saat tietenkin mukaasi kotiin vietäväksi.

Seuraavaksi siirrymme nauttimaan runsasta kasvisbrunssia, jonka Bufferin ihana henkilökunta on meille loihtinut. Päivän tulee closaamaan life coachiksi kouluttautunut Jaana, joka luennoi meille mm. intuitiosta.

Mukaan et tarvitse mitään muuta kuin avoimen mielen ja joogaan sopivat vaatteet. Jooga on lempeää ja siinä ei todennäköisesti erityisemmin hikoile, mutta olemme kuitenkin varanneet siirtymiin aikaa jos haluat freesautua tai vaihtaa vaatteita joogan jälkeen.

Paikan päältä löytyy joogamatot jokaiselle sekä myös kukkakurssille tarvittavat työvälineet ja materiaalit. Jos olet muistiinpanotyyppiä, niin nappaa mukaan myös lempparivihkosi & kynä, joihin saat Jaanan viisaudet kirjoitettua. 🙂

Brunssitilana toimii raikas Alastalon Kartano Nokialla. Kartano on samassa pihapiirissa Nokia River Golfin kanssa.

Instagramista löydät meidät @bettermebrunssi #bettermebrunssi.

Better me-brunssi järjestetään lauantaiana 29.2.2020 klo 10.30-15.30 Nokialla, Alastalon kartanolla. Osoite on Alastalontie 33, 37120 Nokia.

Päivän hinta 175€ (sis alv:n 24%). Brunssiin ilmoittaudutaan ennakkoon & osallistumismaksu maksetaan ennakkoon.

BRUNSSILLE ON VIELÄ TILAA, ILMOITTAUTUMISLOMAKKEEN LÖYDÄT KUN SCROLLAAT TÄMÄN SIVUN ALAS!

BRUNSSIN TAKANA

ERIKA / HELMIVILLAKKO

“Olen kahden pienen lapsen äiti, puoliso ja yrittäjä. Oma arkeni on hektistä ja vaati minulta paljon tehokkuutta ja energisyyttä. Kun mietin, mistä saan energiaa, vastaukseksi mieleeni tulee ensimmäisenä inspiroivat ihmiset ja merkitykselliset hetket. Rakastan työssäni ja arjessani luoda pieniä, arjen yläpuolelle nousevia hetkiä.”

HELIANNA / HELIA VISUALS

“Olen mahdollisuuksista inspiroituva kolmen ihanan lapsen äiti. Työkseni kuvaan vauvoja ja koulutan kollegoja newbornkuvauksen saloihin.Yrittäjyys, perhe ja parisuhde on saanut priorisoimaan ja karsimaan elämää tiukastikin. Viivan alle on jäänyt tekemisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vaaliminen jokaisessa arkipäivässä.”

HUOM! Ilmoittautuminen on päättynyt!

Lämpimästi tervetuloa, nähdään brunssilla!

T. Erika & Helianna